Uutisia

  • Kohtuukäyttökin saattaa altistaa syövälle (15.04.2011)

    Alkoholinkäyttö saattaa aiheuttaa merkittävän osan eurooppalaisten syövistä, monikansallinen tutkijaryhmä raportoi. Riskit liittyvät runsaaseen, mutta myös suositusten mukaiseen käyttöön. Lue lisää

  • Keuhkoahtauman kehittyminen voi alkaa jo nuorena (13.04.2011)

    Tupakointi on ylivoimaisesti suurin keuhkoahtauman aiheuttaja, mutta nuorilla potilailla myös muut seikat kasvattavat sairastumisen todennäköisyyttä. Keuhkoahtaumalle altistavat tekijät saattavat kertyä jo lapsuudesta saakka, tuore tutkimus vihjaa. Lue lisää

  • Passiivinen tupakointi monella tapaa haitaksi sikiölle (11.04.2011)

    Altistuminen tupakansavulle voi vaarantaa sikiön terveyden, vaikka äiti olisi täysin savuton, Nottinghamin yliopiston tutkimus osoittaa. Tutkimus oli ns. meta-analyysitutkimus, jossa yhdistettiin yhdeksäntoista aikaisemman tutkimuksen aineistot. Lue lisää

  • Diabetes on sydänkohtauksen veroinen sydänriski (07.04.2011)

    Vuosikymmeniä aikuistyypin diabetesta poteneet saavat sydänoireita lähes yhtä todennäköisesti kuin sydäninfarktin jo sairastaneet. Myös tuoreempi diabetes on riski, mutta ei yhtä suuri, tuore tutkimus osoittaa. Lue lisää

  • Uniongelmat ennakoivat työkyvyttömyyseläkettä (06.04.2011)

    Työntekijän riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle on huomattavasti tavallista suurempi, jos hän potee uniongelmia, tuore suomalaistutkimus osoittaa. Lue lisää

  • Kaksikymppisenä kaljuuntuvat ehkä alttiimpia eturauhassyövälle (05.04.2011)

    Varhainen kaljuuntuminen saattaa olla merkki alttiudesta sairastua eturauhassyöpään myöhemmin elämässä. Tämä havaitaan miehillä, joiden kaljuuntuminen alkaa jo kaksikymppisenä, ranskalaistutkijat kirjoittavat Annals of Oncology -lehdessä. Lue lisää

  • Palvelusetelit yleistyvät perusterveydenhuollossa (04.04.2011)

    Palvelusetelien käyttö on yleistymässä perusterveydenhuollossa. Tuoreen tutkimuksen mukaan jo joka kuudes kunta käyttää palveluseteliä ja lähes puolet kunnista suunnittelee sen käyttöönottoa. Lue lisää

  • Alhainen LDL-kolesteroli ei aiheuta syöpää (31.03.2011)

    Veren LDL-kolesterolin vähentäminen ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja, mutta sen on epäilty myös suurentavan joidenkin syöpien vaaraa. Tuoreen tanskalaistutkimuksen perusteella alhaisen LDL-kolesterolin ja syöpävaaran välillä on kyllä yhteys, mutta vain tilastollinen yhteys. Alhainen LDL-kolesteroli ei näin ollen aiheuta syöpää, vaan yhteys on näennäinen ja johtuu muista tekijöistä, jotka samalla lisäävät syöpäriskiä ja alentavat LDL-kolesterolia. Lue lisää

  • Sokerilimut diabetesriski, sokerittomat eivät (30.03.2011)

    Sokeria sisältävät virvoitusjuomat altistavat aikuistyypin diabetekselle, Harvardin yliopiston tutkimus vahvistaa. Lue lisää

  • Kala saattaa auttaa luukadon vähentämisessä (29.03.2011)

    Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan kalan syöminen ainakin kolmesti viikossa saattaa vähentää luiden haurastumista seitsemänkymppisenä. Suojavaikutus liittyi mm. loheen, tonnikalaan, sardiineihin ja makrilleihin. Lue lisää

  • D-vitamiinin vähyys yleistä Parkinson-potilailla (22.03.2011)

    Parkinsonin tautia sairastavista monet saavat suositeltua vähemmän D-vitamiinia. Yhdysvaltalaistutkijoiden havainto vahvistaa aikaisempien tutkimusten tuloksia, ja viittaa siihen, että D-vitamiinilla saattaa olla osansa sairauden synnyssä. Lue lisää

  • Uhkaako tuberkuloosi jälleen Suomea? (22.03.2011)

    Tuberkuloositapaukset ovat vähentyneet meillä Suomessa viime vuosina, osakiitos kuuluu saatavilla olevalle tehokkaalle lääkehoidolle. Silti on olemassa vaara, että tauti muuttaa muotoaan ja lisääntyy, sillä maahanmuutto Suomeen yleistyy. Lue lisää

  • Lupaavia tuloksia Parkinsonin taudin geenihoidosta (21.03.2011)

    Yhdysvaltalaistutkijat ovat onnistuneet lievittämään Parkinsonin taudin oireita viruspohjaisella geenihoidolla. Menetelmää on kokeiltu aiemminkin, mutta tätä ennen tuloksia ei ole varmistettu laadukkaassa kaksoissokkokokeessa. Lue lisää

  • Uniapneaa sairastava voi nukkua hyvin (18.03.2011)

    Kun uniapnean hoito on kohdallaan, sairastuneen uni ei katkeile hengityskatkosten vuoksi. Hän voi nukkua virkistävät, yhtäjaksoiset yöunet ja tuntea aamulla olonsa levänneeksi. Muutkin uniapnean oireet, kuten päänsärky ja masentuneisuus, häviävät oikealla hoidolla. Lue lisää

  • Selkäkipujen juuret ehkä jo nuoruudessa (18.03.2011)

    Nuoruusvuosien elintavat ja riskitekijät saattavat vaikuttaa siihen keille kehittyy alaselkäkipuja ja iskiasoireita aikuisena, suomalaistutkimus vihjaa. Naisilla tällainen riskitekijä on lihavuus ja miehillä tupakointi. Lue lisää

Uutisarkistoon
Ilmoita uutinen
1   2   3   4   . . .   98 Seuraava >
 

Hyvinvointipalvelut.fi

Yksityiset hyvinvointipalvelut yhdestä osoitteesta.
Verkkopalvelu tarjoaa oikeat osoitteet, kun asiakas etsii palveluita oman terveytensä ja hyvän arjen Lue lisää..

Hae palvelua

Pikahaulla voit nopeasti etsiä palveluita.

Esim. Hammaslääkäri Turku